In English
 
 

Valkoinen Seinä - Inspirated by Rodin on PerformanceSirkuksen ja unkarilaisen Rita Gobin tanssiryhmän yhteistuotanto, jonka ensi-ilta oli PerformanceSirkuksen näyttämöllä toukokuussa 2008. Valkoinen Seinä on kolmen naistanssijan ja yhden miimikon toteuttama, akustisen musiikin säestämä esitys yhteisön ja yksilön välisestä kommunikaatiosta, yhteentörmäyksistä ja ristiriidoista. Joku jätetään yhteisön ulkopuolelle, joku halutaan sen sisälle ja jotakin mielistellään ja palvotaan. Tunteet, elämänhistoria, valinnat, tarpeet ja halut ohjaavat meitä vaistonvaraisesti. Vai ohjataanko meitä kuitenkin ulkoapäin?

Teosta esitettiin Budapestissa 30.8.2008 (Külhoni Művészeti Fesztivál, Millenáris) ja 31.8.2008 (BAKELIT Multi Art Center)

PERFORMANCESIRKUKSEN JA RITA GÓBIN TANSSIRYHMÄN YHTEISTUOTANTO
TORSOS SAA ENSI-ILTANSA BUDAPESTISSA 21.12.2008

Eläimet, ihmiset ja yhteinen maailmamme – Draamapedagoginen ympäristökasvatushanke

 

Eläimet, ihmiset ja yhteinen maailmamme –ympäristökasvatushanke tuottaa Uudenmaan alueen kouluille ja nuorisotaloille vuosina 2008-2009 ympäristötapahtumia ja –työpajoja. Kohderyhmänä ovat yläasteikäiset nuoret. Teemoina ovat ilmastonmuutos sekä luonnon monimuotoisuuden suojelu. Tarkoituksena on edistää nuorten kestävien elämäntapojen sisäistämistä, elämän kunnioittamista ja vastuuta elinympäristöstä. Tavoitteena on luoda pysyviä vaikutuksia nuorten ja lasten vastuulliseen ajatteluun elinympäristöstä.

Toiminnan pääpaino hankkeessa on osallistamisessa ja nuorten oma-aloitteisuuteen rohkaisevassa toiminnassa. Järjestämme kulttuuritaloissa ympäristötapahtumia, joissa pohditaan nuorten omien valintojen merkitystä käytännön esimerkkien kautta. Ensimmäiset ympäristötapahtumat polkaistaan käyntiin Vantaalla lokakuussa 2008. Lisäksi järjestämme osallistuvissa kouluissa ympäristökasvatuksellisia draamatyöpajoja.

Hankkeen toteuttavat yhteistyössä PerformanceSirkusyhdistys ry ja Korkeasaaren eläintarha. Opetusministeriö on tukenut hanketta vuosina 2006–2008. Hanketta tukevat vuosien 2008–2009 aikana myös muun muassa Uudenmaan liitto, Uudenmaan taidetoimikunta ja Kalevala Korun kulttuurisäätiö.


MUUT KÄYNNISSÄ OLEVAT HANKKEET

Kehitysvammalaitoksiin, palvelutaloihin ja erityisryhmäkoteihin toteutettava työpajatoiminta ja osallistavat esityssarjat

Nuorille suunnatut ehkäisevän päihdetyön työpajat ja osallistavat teemaesitykset 2009

 

MUUTA AJANKOHTAISTA:


PerformanceSirkus etsii TAITEELLISIA AVUSTAJIA sekä OHJELMA-AVUSTAJIA.

Jos kiinnostuit, niin laita sähköpostia osoitteeseen performancesirkus@kolumbus.fi tai soita 050 - 500 20 70

Uusi ohjelmapalveluesitteemme, saat sen klikkaamalla kuvaa

PerformanceSirkuksen esiintymisiä ulkomaisilla festivaaleilla 2006 - 2007.

Klikkaamalla kuvaa saat lisätietoa.

PerformanceSirkus ulkomailla

PERFORMANCESIRKUKSEN KANSAINVÄLISET ESIINTYMISET 2007
Slovakia, HannaHanna-festivaali  1.9.2007

PerformanceSirkuksen näyttelijä-ohjaaja Vesa-Petteri Asikainen esiintyi budapestiläisen koreografi-tanssija Rita Gobin tanssiryhmän kanssa HannaHanna- festivaaleilla Slovakiassa 1.9.2007. Changing Colours esitys oli PerformanceSirkuksen ja Rita Gobin tanssiryhmän yhteistuotanto.

 

PerformanceSirkus on v. 1996 perustettu ammattiteatteriryhmä, joka yhdistää persoonallisella tavalla esityksissään elementtejä puheteatterista, mimiikasta, akrobatiasta, tanssista, naamionäyttelemisestä, klovneriasta sekä sirkustaiteesta, tarjoten näin ainutlaatuista fyysistä teatteria Suomessa.

Olemme ammattiteatteriryhmä, joka teatteritilassa esitettävien näytelmien lisäksi tarjoaa taiteellisia pientuotantoja ohjelmapalveluina yrityksille, yhdistyksille ja yhteisöille. Toteutamme esityksiä ja ohjelmaa tilauksesta messuhalleissa, juhlasaleissa, kadunvarrella, laivalla, puistossa, toreilla, kulttuuritaloissa - minne ikinä meidät kutsutaankin! Toteutamme esityksiä sekä aikuisille että lapsille. Lisätietoja kohdasta "Ohjelmapalvelut".

PerformanceSirkus - Ammattitaito, kekseliäisyys ja rakkaus tekemiseen.

 

 

 

 

Site Meter